Tieliikennepelastaminen
Tieliikennepelastaminen on merkittävä osa pelastustoiminnan tehtäviä. Pelastusopistolla on laajat mahdollisuudet harjoitella simuloituja liikenneonnettomuuksia harjoitusalueen autonpurkukentällä, teillä ja maastossa sekä mm. junanvaunussa ja tasoristeyksessä. Kalustoa on sekä henkilöauto- että raskasliikenneonnettomuuksien harjoitteluun lavastetuilla liikenneonnettomuuspaikoilla.
Tieliikennepelastamisen harjoitukset
Tieliikennepelastamisen harjoituksissa opetellaan työturvallisen toiminta-alueen perustamista ja pelastettavien hoitamista. Tieliikennepelastamista harjoittelevat pääasiassa Pelastusopiston pelastajaopiskelijat ja pelastustoiminnan täydennyskursseille osallistujat, mutta myös ensihoidon työntekijät harjoittelevat tieliikennepelastamisen oppimisympäristöissä kasvavissa määrin.
Esimerkiksi monipotilastilanteita on mielekästä harjoitella hiljattain uudistuneessa junanvaunussa.