”Mitä tässä tapahtuu?” ”Mitä olen mennyt taas tekemään?” ”Mitä jos tämä ei olekaan minun juttuni?” ”Osaanko? Pysytynkö? Onko minusta tähän?” Nuo ja miljoona muuta kysymystä risteili päässäni, kun vajaa vuosi sitten kääntelin autoni keulaa kohti Kuopiota.

Elämä oli pistetty taas uusiksi, ja ilmeisen voimakkaana uudet tuulet puhalsivatkin. Paria viikkoa aikaisemmin olin vastaanottanut määräaikaisen hätäkeskusopettajan viran Pelastusopistolta, ja taas pohjoisen ihmistä vietiin kohti tuntematonta. Taustalla oli silloisen työpaikkani Oulun hätäkeskuksen kahvipöytäkeskustelusta virinnyt idea hakea opettajaksi Pelastusopistolle. Viimeisenä hakupäivänä pistin hakemukseni menemään ja mietin, että ”ei se ota, jos ei annakaan”. Ei ottanut, mutta on antanut. Paljon.

Ammatillinen herääminen uuteen

Aikoinani valmistuin päivystäjäksi hätäkeskuspäivystäjäkurssilta numero 6. Hätäkeskuspäivystäjän työstä kokemusta ehti kertyä n. 15 vuoden ajalta ensin Jokilaaksojen hätäkeskuksesta, sittemmin Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun nykyisin puoli Suomea kattavasta Oulun hätäkeskuksesta. Kokemusta karttui salin eri tehtävistä niin päivystäjän, vuoromestarin kuin ylipäivystäjänkin rooleista.

Kuinka siirtyminen työelämästä opettajan rooliin on sujunut? Kulunut vuosi on ollut uskomaton oppimismatka itsellenikin. Rehellisesti voin sanoa, että olen kokenut ammatillisen heräämisen uudelleen. Joskus voi nimittäin käydä niin, että pitkän työuran aikana asioita alkaa vain tehdä, sen isommin ajattelematta, miksi tekee niin kuin tekee. Sitä ikään kuin ”kangistuu kaavoihinsa”. Ne kaavat on nyt rikottu ja uusia piirretään kovaa kyytiä.

Opiskelijoiden kehittyminen ja kollegojen tuki tuottavat iloa ja kannustavat eteenpäin

Opetusmetodit ovat muuttuneet 15 vuoden takaisesta melkoisesti ja muuttuvat koko ajan. Opetusta kehitetään koko ajan, kokeillaan uusia keinoja ja ollaan valmiita muuttamaan niitä, jos joku ei toimikaan. Näin ainakin meidän hätäkeskus- eli ”häke”-tiimissämme. Simulaatio-opetus on nykypäivää ja päivystäjienkin opetuksessa isossa roolissa. Siinä päivystäjien saama teoriaopetus ja käytäntö yhdistyvät, ja tekeminen konkretisoituu ­ – mitä teen ja miksi.

On ollut hienoa huomata, kuinka opiskelijoiden tietotaito ja varmuus omaa tekemistään kohtaa kasvaa opintojen edetessä. Kuinka tietynlaisesta mustavalkoisesta ajatusmallista siirrytään soveltamaan asioita tilanteen mukaan, ohjeet ja säädökset muistaen. Erityisen hienoa on ollut kokemus siitä, että on voinut ohjata ja tukea heitä tällä matkalla. On ilo olla osana häketiimiä, jonka varaukseton tuki, ohjaus ja ennen kaikkea vankkumaton ammattitaito ovat auttaneet myös itseäni kasvamaan opettajan rooliin.  Ei ole nimittäin ihan helppoa ollut hypätä suoraa työelämästä liikkuvaan opetusjunaan, joka menee eteenpäin kiihtyvällä vauhdilla.

Opetustiimissä hyvä tekemisen meininki

Tässä vaiheessa jo haluan esittää ison kiitoksen sekä häke-tiimille että koko työyhteisölle. Olen kokenut oloni tervetulleeksi. Häke-tiimissä on hyvä tekemisen meininki, hyvä tehdä töitä ja turvallinen olo kysyä joskus vähän hölmöjäkin kysymyksiä. ­­­­­­­­­­­­­

On hienoa olla mukana opettamassa auttamisen ketjun ”ensimmäisiä lenkkejä”, tärkeitä toimijoita niin pelastusalalla kuin koko yhteiskunnan turvallisuutta ajatellen.

Jatketaan vähintäänkin yhtä hyvällä meiningillä eteenpäin. Vuoden lopussa hätäkeskuspäivystäjien tuplakurssi valmistuu, ja sitten katsotaan mihin elämä/työ tätä ”lisäresurssia” kuljettaa .

ps. Kyllä se kesä ainakin kalenterin mukaan on tulossa.