”Yläasteella päätin, että minusta tulee palomies”
Miten päädyit hakemaan pelastajakoulutukseen?
Yläasteella päätin, että minusta tulee palomies. Se lähti siitä, kun äiti laittoi minut vapaapalokuntaan ja siellä vuoden oltuani tajusin, että tämähän voisi olla kiva ammatti. Siitä on nyt reilut 10 vuotta, kun olen aloittanut sopimuspalokunnassa. Toimin aikanaan nuoriso-osastossa viisi vuotta aika aktiivisesti. Kisailtiin, käytiin leireillä ja suoritettiin erilaisia kursseja. Täysi-ikäisenä pääsin mukaan pelastustehtäville, ja armeijassa jatkoin myös palokuntatoimintaa.
Millaisia opinnot ovat olleet?
Opinnot ovat olleet mielenkiintoisia ja hauskoja. Opettajat ovat erilaisia, mistä tykkään todella paljon. Kaikilla on erilainen huumorintaju ja tyyli, miten he tauottavat, kyselevät ja haastavat meitä. Joskus tuntuu, etteivät he ole opettajia, vaan koulukavereita. Ehkä se tekee tästä koulusta mielenkiintoisen.
Päivät ovat todella monipuolisia. Aamulla voi olla esimerkiksi kaksi tuntia teoriaa ja sitten saatetaankin lähteä savusukeltamaan. Lisäksi puitteet ovat hyvät, ei ole tuollaista harjoitusaluetta tullut vastaan missään. No Porissa on yksi, mutta se on vähän pienempi. Lisäksi kalusto päivittyy melkein koko ajan.
Millaista hyötyä sopimuspalokuntataustastasi on ollut opinnoissa?
Sopimuspalokuntataustastani on ollut paljon hyötyä opinnoissa. Pelastusala on minulle tuttu. Opinnoissa pystyn vertaamaan ja käyttämään opittuja asioita eri tavalla. Olen suorittanut tarvittavia kursseja jo sopimuspalokunnassa, Pelastusopistossa niitä ei tosin saa hyväksiluettua.
Oletko ajatellut jatkaa sopimuspalokuntatoimintaa opintojen jälkeen?
Tulen olemaan sopimuspalokuntatoiminnassa mukana niin pitkään kuin pystyn. Varmaan joskus joutuu vähentämään mukanaoloa, mutta en jätä toimintaa kokonaan. Se on kuitenkin suhteellisen rakas ja monipuolinen harrastus minulle. Siellä on palo- ja pelastustoimintaa, nuorisotoimintaa, kouluttautumista ja erilaisia kesäleirejä, joihin minäkin olen menossa kouluttamaan. Se on oikeastaan elämäntapa, muttei elämä pyöri kuitenkaan pelkän palokunnan ympärillä.
Mitä odotat työelämältä?
Odotan mukavaa työporukkaa ja yhteisöllisyyttä. Odotan myös erilaisia kokemuksia ja sitä, että pääsee tekemään erilaisia asioita ja kouluttautumaan lisää. Kun valmistun, jatkan insinööriopintojani ja teen niiden ohella töitä. Kun saan insinööriopinnot valmiiksi, tarkoituksena olisi hakea tänne päällystötutkintoon. Jos asiat menevät suunnitelmien mukaan, pyrin päällystötutkinnon jälkeen hakeutumaan ryhmänjohtajaksi ja siitä sitten sopivan ajan kuluessa palomestariksi. Insinööriopintojen tuomat tehtävät tulisivat siinä ohessa. Onhan siinä paljon mahdollisuuksia.