Kun pohditaan pelastusalan vetovoimatekijöitä, voi olla paikallaan vilkaista niiden vastakohtaa, työntövoimatekijöitä. Mikä ajaa ammattilaiset vaihtamaan alaa ja pelastusalaa harkitsevan muille urille? Näissä teemoissa viestinnälläkin on tekemistä. Hyvä johtamis-, työyhteisö- ja koko alan sisäinen viestintä ovat avaintekijöitä siinä, miten ala koetaan ja nähdään.
En itse koskaan erityisesti halunnut pelastusalalle töihin. Työ ihmisten, ympäristön ja eläinten turvallisuuden puolesta kiinnosti, kun siirryin ensimmäisen kerran journalismin parista pelastusalan viestintään. Myöhemmin päivitetyt visio ja arvot alleviivasivat omiani (Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi – yhteistyössä: inhimillisesti, ammatillisesti, luotettavasti).
Väliin mahtuu monipuolisia töitä eri kentillä. Palasin äskettäin parin muualla vietetyn vuoden jälkeen takaisin pelastusalalle. Huomasin, että alalta puuttuu yhä etupainotteinen keskustelu siitä, miten monipuolisia osaajia saadaan hakeutumaan ja jäämään alalle.
Pelastusala ei tällä hetkellä näy ulospäin niin monipuolisena, mitä se on
Yksi ongelma on se, että ala ei välttämättä näytä kovin houkuttelevalta nyt, kun sen tarvitsisi houkutella lisää tekijöitä. Niin, houkutella! Kysehän ei vaikuta olevan siitä, että halukkaat eivät vain pääsisi alalle. Eikä siitä, että Suomessa ei olisi riittävästi pelastusalan tehtäviin kelpaavia ihmisiä.
Toinen ja iso ongelma on se, että ala ei edelleenkään näy niin monipuolisena ulospäin, mitä se parhaimmillaan ja mahdollisesti olisi. Tiedän tämän, koska olen ollut keskusteluissa myös alan ulkopuolella. Pelastusalan moniulotteisuus jää usein ulkopuoliselta huomaamatta. Jos alan julkinen keskustelu taas huipentuu toistuvasti vaikkapa fyysisiin pääsyvaatimuksiin, ei se välttämättä edesauta ulkoista kuvaa monipuolisesta alasta.
Se on harmi, sillä viestijänä ja vuosia työtä pelastusalalla tehneenä tiedän, että pelastusalasta olisi viestimään enemmän, vaikuttavammin ja positiivisemmin kuin miten se tällä hetkellä välittyy ulospäin.
Pelastusala ei ole irrallinen muusta yhteiskunnasta
Pelastusala ei ole rakettitiedettä, eivätkä alalla työskentelevät ihmiset ole superihmisiä. Pelastusala ei ole mystiikkaa, jota vain tietynlaiset ihmiset tietynlaisilla ominaisuuksilla voivat hoitaa. Päinvastoin: alalla on paljon työtä, joka kaipaisi kipeästi monipuolista osaamista.
Pelastusalalla työskentelee ihmisiä eri sukupuoli-identiteeteillä, erilaisilla henkisillä ja fyysisillä ominaisuuksilla, erilaisilla työ- ja koulutustaustoilla. On henkilöitä, joilla on fyysisiä tai henkisiä vaurioita, ja heitä, joilla niitä on vähemmän, on seksuaalivähemmistöihin ja -enemmistöihin kuuluvia. Miksipä ei olisi, eihän pelastusala ole irrallinen osa yhteiskuntaa. Mutta monimuotoisuus esiintyy keskusteluissa usein erilaisena ja normaalista poikkeavana, enemmän poikkeuksena kuin sääntönä.
Tähän ongelmaan olisi tärkeä puuttua yhteisellä viestinnällä: mitä asialle ollaan tekemässä ja miten.
Onko viestinnän voima vielä tullut selväksi?
En ollut koskaan aiemmin käynyt paloasemalla tai ollut pelastusalan kanssa tekemisissä, ennen kuin päädyin alalle töihin. Jotain brändityötä silloin oli tehty oikein, kun olin saanut käsityksen yhteisistä arvoista ja merkittävästä työstä. Vetovoima onnistui.
Harmillisesti pelastusalalta löytyy vielä avointa ja julkista työntövoimaa. Lähipiirissäni on lapsia, jotka ovat pian siinä iässä, että he voisivat alkaa harrastaa esimerkiksi palokunnassa. Vaikka itse haluaisin heitä siihen kannustaa, pikaisella surffauksella käy ilmi, että harrastuspaikka ei vielä kannusta tasavertaisesti kaikkia osallistumaan sukupuoleen katsomatta.
Työntövoima on kohdillaan, kun lähimmän vpk:n verkkosivut vuonna 2023 rekrytoivat palokuntanaisia lähtemään ”antamaan ruokaa väsyneille ja nälkäisille miehille, jotka ovat raataneet jo monta tuntia tehtävissään”.
Siiri Pohjoinen
Suunnittelija, 4T-hanke
Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiopalvelut