Alisa Puustinen, erityisasiantuntija, sisäministeriö

Tietämättömyyden verho on läsnä liki päivittäin kaikessa päätöksenteossa, ja se aiheuttaa organisaatioissa epävarmuutta, epäselvyyttä ja monitulkintaisuutta. Minkä tahansa kriisin yllättäessä tiedon tarve on alussa suurin, mutta samalla tietämys asioiden tilasta kaikkein heikointa – kuten esimerkiksi koronapandemia hyvin kouriintuntuvasti opetti. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän tietoa tilanteesta kertyy.

Yllättävissä tilanteissa teemmekin päätökset väistämättä puutteellisen tiedon varassa. Verho, tai esirippu, alkaa raottua vasta siinä vaiheessa, kun näytös on jo hyvässä vauhdissa.

Yllätysten edessä

Mikä siis avuksi tilanteisiin, joissa olemme yllätysten edessä? Turvallisuusviranomaisille tuttu toimintamalli on varautuminen.

Varautuminen tarkoittaa yksinkertaisesti valmistautumista erilaisiin onnettomuuksiin, häiriöihin tai kriiseihin. Varautuminen edellyttää kuitenkin ennakointia: on oltava jonkinlainen käsitys siitä, mitä tulevaisuudessa saattaa olla odotettavissa. Usein lainatun Sitran määritelmän mukaan ennakointi tarkoittaa ”tulevaisuuteen vaikuttavien tekijöiden tunnistamista, vaihtoehtoisten tulevaisuuksien kartoittamista ja toimenpiteiden määrittelyä toivottuun tulevaisuuteen pääsemiseksi”.

Yllättävän usein ajattelemme, että ennakointi on lähinnä nippu teknisiä menetelmiä, joilla keräämme – ja toivottavasti myös analysoimme – dataa ja informaatiota ympäristöstämme. Tämä kuitenkin kaventaa ajatusta ennakoinnista merkittävästi.

Tulevaisuusajattelu – uusi kansalaistaito?

Saattaakin olla parempi lähestyä teemaa tulevaisuusajattelun kautta. Tulevaisuusajattelun on katsottu olevan jopa uusi mahdollinen kansalaistaito.

Tulevaisuusajattelu ja tulevaisuuksien tutkimus voidaan ymmärtää tapoina jäsentää elämää, valintoja ja päätöksiä. Tulevaisuusajattelussa on kolme perusperiaatetta, joiden mukaan 1) tulevaisuutta ei voi ennustaa, 2) tulevaisuus ei ole ennalta määrätty ja 3) tulevaisuuteen voi vaikuttaa. Tulevaisuusajattelussa on lupa käyttää mielikuvitusta ja luovuutta sekä visioida ihmeellisiä tai mahdottomalta tuntuvia skenaarioita.

Aivan ”huuhaata” emme kuitenkaan ole kuvittelemassa, vaan tulevaisuusajattelussa olennaista on mahdollisten tulevaisuuksien lisäksi kuvitella myös mahdolliset polut näihin tulevaisuuksiin. Millaisia asioita pitää tapahtua, jotta esimerkiksi kahdenkymmenen vuoden päästä olemme täysin hiilineutraali yhteiskunta? Mitkä ovat askelia, joilla kuviteltuun, ja tässä tapauksessa myös toivottuun, tulevaisuuteen päästään?

Lisäksi meidän täytyy pystyä kuvittelemaan niitä kehityskulkuja, jotka saattavat ajaa meitä kohti epätoivottavia todellisuuksia. Tällaisten mahdollisten polkujen kuvaamisen jälkeen saatamme nähdä, millaisia valintoja meidän tulee tehdä nyt, jotta epätoivottavan polun alkupäähänkään ei päädytä.

Irti nykyhetkestä

Sisäasiainhallinnon ennakointiverkosto kokeili oman tulevaisuusajattelunsa laajentamista vuoden 2023 aikana luomalla skenaarioita mahdollisista tulevaisuuksista. Skenaarioita on sittemmin hyödynnetty niin strategisessa kuin taloudenkin suunnittelussa.

Prosessissa huomasimme, että meillä turvallisuusalalla on vahva taipumus päätyä kuvittelemaan ennemmin dystooppisia kuin positiivisia tulevaisuuksia. Työskentelymme on arjessa niin riski- ja uhkaorientoitunutta, että siitä on vaikea päästää irti. Kuitenkin juuri arjesta ja ”business as usual” -ajattelusta irti päästäminen olisi yllätyksiin varautumisessa tärkeää.

Yllätys on lähtökohtaisesti aina jotain, mitä emme ole osanneet ottaa huomioon tai kuvitella tapahtuvaksi. Silti, mitä erilaisempia skenaarioita olemme kuvitelleet, sitä paremmin olemme ottaneet huomioon vaihtoehtoisia kehityskulkuja. Kysymys ei ole niinkään siitä, että osaisimme ennustaa kaiken tapahtuvan ja meillä olisi jokaiseen ennustettuun skenaarioon valmis toimintamalli. Ei. Kysymys on ajattelutavan muuttumisesta.

Toisinajattelun tärkeys

Olen kuullut käytettävän sanontaa, jonka alkuperää en ole onnistunut selvittämään. Sanonta ”kaikki olivat kanssani samalla puolella, ja sitten vene kaatui” kuvaa hyvin yllätyksiin valmistautumista. Jos olemme kaikki aina samaa mieltä emmekä uskalla kyseenalaistaa nykyisiä toimintamallejamme, ajaudumme yllätysten edessä hyvin suurella todennäköisyydellä ongelmiin.

Ennakointi ja tulevaisuusajattelu itsessään antavat meille skenaarioita eli kuvitelmia mahdollisista kehityskuluista, jolloin voimme valmistautua useampaan vaihtoehtoon. Kuitenkin vielä tärkeämpää on, että tulevaisuusajattelu kannustaa ja opettaa toisinajatteluun. Olemme usein niin kiinni arjen ongelmissa, ettemme näe niiden ulkopuolelle – havaitsematta voivat jäädä niin mahdollisuudet kuin uhkatkin.

Kun uskallamme hetkeksi irtautua hektisestä puurtamisesta, pysähtyä ja visioida, saatamme päästä kurkistamaan myös tietämättömyyden verhon taakse.

Julkisuuslain vaatimukset ovat varmasti tuttuja pelastusviranomaisille. Julkisen vallan käyttäjinä seuraamme toimissamme periaatetta ”niin avoin kuin mahdollista, niin suljettu kuin tarpeellista.” Tieteen tekijöille saman tapaiset normistot avoimuudesta löytyvät Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) valtakunnallisista ohjeistuksista.

TENK:n uusimpien hyvän tieteellisen käytännön ohjeiden mukaan eettisesti hyvä tiede on luotettavaa, rehellistä, arvostavaa ja vastuunkantavaa. TENK suosittelee ohjeissaan avoimen tieteen periaatteiden noudattamista: eettinen tiede on myös avointa tiedettä.

Avoimempi tiede voi lisätä ulkopuolisten luottamusta tieteellistä tietoa kohtaan ja vahvistaa viranomaistoimintaa. Koska maallikolle tiede voi helposti näyttäytyä mustana laatikkona, luottamus sen toimintaa kohtaan ei välttämättä pohjaudu tietoon tieteen toimintatavoista.

Lopulta tiede on kuitenkin arvoitusten ratkaisemista, selvitysten tekemistä ja uuden oppimista – toimintaa, jota myös ei-tieteentekijät voivat toteuttaa omassa arjessaan ja työssään. Tämän ajatustavan pohjalle rakentuvat avoimen tieteen periaatteet.

Miten harjoittaa avointa tiedettä?

Tieteellisen seurain valtuuskunnan (TSV) Avointiede.fi-verkkopalvelussa todetaan, että avoimuus tieteessä voi kohdistua toimintakulttuuriin, tutkimusaineistoihin ja -menetelmiin, tutkimusjulkaisuihin sekä oppimiseen ja oppimateriaaleihin. Avoimuutta voidaankin edistää tieteen kaikilla osa-alueilla, ja sitä voivat harjoittaa kaikki tiedettä tekevät aloittelevista tutkijoista Nobel-ehdokkaisiin.

Avointa toimintakulttuuria voi edistää esimerkiksi resursoimalla avoimen tieteen palvelujen koordinointiin sekä tukemalla tutkijoiden yhteiskunnallista vuorovaikutusta. Organisaatioissa voidaan järjestää avoimen tieteen koulutuksia. Kaikkiin tieteellisiin prosesseihin ei myöskään tarvitse tohtorinkoulutusta: tutkimukseen osallistuvien informanttien aitoa osallistumista tutkimusprosesseihin voidaan edistää vaikkapa kansalaistieteen menetelmillä.

Tutkimuksen kaikki osa-alueet voidaan tehdä enemmän tai vähemmän avoimiksi. Valinta on tutkijan – ja joskus myös rahoittajan. Nykyaikaiset tutkimusjulkaisut mahdollistavat lukijalle avoimen ja ilmaisen pääsyn tutkimusartikkeleihin, joihin voidaan liittää tutkimusdata sellaisenaan sekä esimerkiksi analyysien protokollat ja tilastolliset ohjelmointikoodit – ja paljon muuta. Suomessa useimmat tieteelliset aikakauslehdet ovat jo suuressa määrin avoimesti luettavissa Journal.fi-palvelun kautta. Rajaamattomat lukuoikeudet yleistyvät myös maailmalla.

Erityisesti haluaisin nostaa tässä esille tutkimusdatan avoimen julkaisun. Suomessa Tampereen yliopiston koordinoima Tietoarkisto toteuttaa suomalaisen ihmistieteellisen tutkimusdatan avointa julkaisemista ja auttaa tutkijaa myös pohdinnoissa liittyen muun muassa tutkittavien anonymiteettiin ja tietosuojaoikeuksiin. Vastuulliseen tutkimukseen kuuluu kuitenkin aina myös tutkittavilta saatu lupa aineiston julkaisemiseen. Ilman julkaisulupaa data jää väistämättä lojumaan tutkijan pöytälaatikkoon.

Viestintä on avoimen tieteen ytimessä. Tutkimusprosessin dokumentointi tai aineistojen avoin julkaiseminen eivät vielä takaa tutkimuksen vaikuttavuutta, vaan tutkimustieto ja saadut tulokset tulee myös saattaa eri ryhmien tietoon. Tutkijoina haluamme, että mahdollisimman moni lukisi tutkimusartikkelimme, kiinnostuisi tutkimistamme aiheista ja lähtisi jopa analysoimaan tuottamaamme dataa eteenpäin.

Pelastusalan tutkimus on avoimuuden suhteen erikoisasemassa

Pelastusalan tutkimusta tuotetaan yleensä valtiollisten rahoitusinstrumenttien kautta eli verovaroin. Tämän pitäisi itsessään jo synnyttää meille eettisen velvoitteen olla niin avoimia kuin mahdollista. On kuitenkin tosiasia, etteivät tutkimuksemme saa moneen muuhun turvallisuustutkimuksen tieteenalaan verrattuna kovinkaan laajaa näkyvyyttä. Miten tilannetta voisi parantaa?

Uskon, että lisätty avoimuus on avain pelastusalan tutkimuksen – ja siten koko pelastusalan – näkyvyyden nostamiseen. Kuinka moni alan ulkopuolinen edes tietää, että pelastusalalla tehdään tutkimusta? Tai moniko osaa mainita edes yhden pelastusalan tutkimusorganisaation?

Avoin tiede tarkoittaa toisinaan myös kiistanalaisten tai alan strategisten tavoitteiden kannalta ei-imartelevien tulosten esilletuomista. Tämän ei kuitenkaan tarvitse automaattisesti merkitä, että alan maine sen myötä heikkenisi. Päinvastoin avoimella viestinnällä voidaan vahvistaa pelastusalan nauttimaa luottamusta sen antaessa signaalin kyvystämme kehittymiseen. Kannattaa pohtia, kuinka monen toimialan julkisuuskuva onkaan kärsinyt skandaaleista, joita on avoimen viestinnän sijaan yritetty peitellä tai kieltää.

Avoimen tieteen tekeminen on pelastusalalle mahdollisuus. Sen kautta voimme lisätä alan näkyvyyttä, jo korkealla olevaa kansalaisten kokemaa luottamusta sekä alan veto- ja pitovoimaa. Kannustankin jokaista pelastusalan tutkijaa ja tutkijaksi pyrkivää tutustumaan avoimen tieteen toimintatapoihin ja periaatteisiin. Avoimuuden kautta voimme tehdä pelastusalasta turvallisuustutkimuksen edelläkävijän.

Lue lisää avoimen tieteen periaatteista ja työkaluista osoitteessa avointiede.fi

Tutustu myös Pelastusopiston 4T-hankkeen tuottamaan tutkimusviestinnän oppaaseen, josta löydät hyviä linkkejä avoimen tieteen tekemiselle.

Jos olet väitöskirjatutkija, voit suorittaa ilmaiseksi avoimen tieteen kursseja FinDocNet-verkoston kautta: findocnet.fi

Oliver Saal on Pelastusopiston tutkija. Hän työskentelee projektipäällikkönä Nollatoleranssi-hankkeessa ja pyrkii edistämään avoimen tieteen periaatteita kaikissa tutkijauransa osa-alueissa.

Työskentelen Pelastusopiston TKI-palveluissa viestinnän tutkijana. Tulin Pelastusopistolle ensimmäiseen viestinnän projektiini toukokuussa 2017, ja siitä lähtien olen työskennellyt TKI-palveluissa erilaisissa pelastus- ja turvallisuusalan viestintään liittyvissä tutkimus- ja kehittämishankkeissa.

Olen ollut monin tavoin mukana kehittämässä pelastusalan viestintää. Olemme hankkeissa kartoittaneet pelastuslaitosten viestinnän tilaa ja suomalaisten pelastusasenteita sekä mm. tutkineet mobiilipelien potentiaalia alakoululaisten turvallisuusosaamisen lisäämisessä. Viimeisin hankkeeni tuotti pelastus- ja turvallisuusalalle koulutusta ja työkaluja viestintään sekä tarjosi alan toimijoille mahdollisuuksia vertaisoppimiseen ja -tukeen viestinnän kysymysten ympärillä.

Nyt meneillään on neljäs pelastusalan valtakunnallinen hankkeeni, jossa pureudumme yhdessä laajan sidosryhmäjoukon kanssa pelastusalan tutkimus- ja tiedeviestinnän kehittämiseen. Hanketyön lisäksi teen talossa myös jonkin verran viestinnän opetusta, ja olen muutenkin monin tavoin mukana myös Pelastusopiston yleisen ja TKI-yksikön viestinnän kehittämisessä.

Parasta, kun saa oppia uutta ihan joka päivä

Inspiroidun kohtaamisista ja verkostoista, vuorovaikutuksesta ja tarinoista, yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta sekä kehittämisestä ja jatkuvasta oppimisesta. Olen mukavuusalueellani, kun pääsen tekemään aikatauluja, koordinoimaan ja kokoamaan joukkoja yhteisten asioiden äärelle innostumaan, keskustelemaan ja tekemään yhdessä.

Parasta nykyisessä työssäni on mahdollisuus oppia uutta ihan joka päivä – niin toimialasta, viestinnästä kuin elämästä ylipäätään. Viestinnässä sydäntäni lähellä ovat erityisesti viestinnän vastuullisuuden, työyhteisöviestinnän sekä häiriötilanne- ja kriisiviestinnän teemat. Jaksan innostua viestinnän inspiroivasta maailmasta uudelleen ja uudelleen.

Taustalla monipuolista työkokemusta niin julkishallinnosta, oppilaitoksista kuin järjestöistäkin

Valmistuin 2003 Filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopiston yhteisöviestinnän pääaineesta. Olen lähtöisin Joensuusta mutta peruskoulun ja lukion kävin Hangossa. Yliopisto-opinnot veivät minut Jyväskylän lisäksi vuodeksi vaihtoon Itävallan Graziin, missä opiskelin mm. kulttuurienvälistä viestintää, saksan kieltä ja kulttuuria sekä markkinointia.

Valmistumisen jälkeen olen suorittanut työn ohessa mm. Johtamisen erikoisammattitutkinnon, ammatillisen opettajan pedagogiset opinnot sekä Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnon. Työelämässä olen tähän mennessä ollut mukana monenlaisissa asiantuntija- ja esihenkilötehtävissä eri sektoreilla – niin julkishallinnossa, oppilaitoksissa kuin järjestöissäkin.

Nykyisin asun Tampereen keskustassa aviomieheni kanssa, ja työskentelen pääsääntöisesti etänä joko kotitoimistolta tai kaupunginkirjasto Metson lukusaleista käsin. Vapaa-ajan täyttävät muun muassa osallistuminen ammattijärjestötoimintaan, toimiminen vapaaehtoisena rikos- ja riita-asioiden sovittelijana sekä ulkoilu ja liikunta eri muodoissaan.

Etuoikeus olla mukana tekemässä turvallista yhteiskuntaa

Haasteellinen, merkityksellinen ja jatkuvia oppimisen paikkoja tarjoava asiantuntijatyö pelastusalan viestinnän tutkijana ja kehittäjänä on tällä hetkellä minulle kaikkein paras mahdollinen. Työ antaa mahdollisuuden mielenkiintoisiin kohtaamisiin ja jatkuvaan itsensä haastamiseen ja sen kautta oppimiseen.

Työni on pitkäjänteistä yhdessä tekemistä ja vaikuttamista, ja Pelastusopisto on työnantajana mahdollistanut esimerkiksi etätyöskentelyn sekä työajoissa joustamisen hienosti. Työssäni ovat jatkuvasti läsnä niin analyyttinen tutkimustyö, ihmisten kohtaaminen ja verkostoituminen kuin viestinnän suunnittelu, toteutus ja kehittäminen sekä projektien johtamiseen liittyvät hallinnolliset työt ja vastuut.

Turvallisuuden edistäminen on perustehtävämme, myös viestinnän kehittämisessä. Se linjaa kaikkea tekemistäni ja antaa työlleni tarkoituksen. Koen, että on etuoikeus saada olla mukana tekemässä turvallisempaa yhteiskuntaa meille kaikille.